Oikeanlainen luoti vai isokaliiperi, kumpi ratkaisee?
Oikeanlainen luoti vai isokaliiperi, kumpi ratkaisee?
Varmin keino saada aikaan varsin kiihkomielinen keskustelu sosiaalisen median eräaiheisilla keskustelupalstoilla, on kysyä sopivinta kaliiperia hirven- tai karhunmetsästykseen. Kysyjälle ei jää käteen kun keskustelun viihdearvo ja iso kasa voimakkaita mielipiteitä. Myönnän, että olen itsekin tietyn aikajakson ajan naureskellut 308 karhumetsällä käyttäville ja pitänyt 6,5x55:lla hirvensä ampuvia länsinaapureita lähes hulluina. Mitä väljempi reiän koko ja raskaampi lyijymötikkä patruunapesässä odotti tulikomentoa, sitä varmempi olo oli.
Vielä 25 vuotta sitten luodin massalla oli sinänsä merkitystä, koska silloisten laajenevien luotien jäämäpaino tahtoi olla vain 50 prosenttia. Monet luodit myös tahtoivat hajota kokonaan jos matkalle osui luita. Hirviä ja karhuja kaatui iso kasa näilläkin luodeilla, mutta paljon jäi myös uskomuksia elämään metsästäjien nuotiopuheisiin. Nopeista magnum kaliipereista puhuttiin lihahävikin aiheuttajina ja varmoina kaatajina pidettiin taas hitaita, mutta raskaita luoteja matkaan lähettäviä kaliipereja. Tämä tietysti on loogista: heikkorakenteinen luoti tahtoi hajota magnum kaliiperien kyydissä aiheuttaen melkoista sotkua, kun taas hidas ja raskas luoti pysyi kasassa läpäisten varmasti.
Mihin sitten riistaeläin kuolee riistalaukauksessa? Välitön kuolema seuraa vain, kun osuma vaurioittaa aivoja tai pahasti keskushermostoa (kaularanka). Jokainen ymmärtää, että aivoihin osuvalla projektiilin koolla eikä painolla ole väliä, kuolema on varma ja välitön. Aivo-osuman tavoittelu ei ole eettisesti oikein, koska todennäköisempi vaihtoehto on eläimen haavoittaminen. Riistalauksessa pyritään sijoittamaan osuma sydämen/keuhkojen alueelle, jolloin eläimen verenkierto romahtaa; solut eivät saa happea, josta seuraa kuolema. Tämä tunnetaan lääketieteessä termillä hypovoleeminen sokki eli verenvuoto sokki. Mitä enemmän isoja verisuonia/ tärkeitä elimiä vahingoittuu, sitä nopeammin prosessi etenee.
Mikä on sitten luodin ja kaliiperin fokus tässä yhtälössä? Luodin on tietenkin oltava rakenteeltaan niin kestävä, että läpäisy riittää elintärkeille elimille ja haavakanavan on ulotuttava elinten läpi. Luodin rakenne, nopeus ja halkaisija määrittävät haavakanavan synnyn; mitä laajempi haavakanava, sitä nopeammin verenkierto romahtaa. Eli luodin pitää laajentua kontrolloidusti tavoitteenaan se, että haavakanava olisi suurimmillaan kun luoti saavuttaa alueen missä sydän/keuhkot sijaitsevat. On totta, että 458 Win. Magnumin 32 g luodin ei tarvitse toimia muuten kuin osua oikeaan kohtaan vitaalialueella ja haavakanava on takuulla riittävä. Mikä sen ero on taas käytännössä verrattuna esimerkiksi 6,5x55:llä ammuttuun laadukkaaseen kupariluotiin, on enemmän kiinni sattumasta ja eläimen tilasta. Hämmentääkseni soppaa vielä enemmän, olen nähny noin 100 kg karhun juoksevan molemmat keuhkot läpäisseestä 458 Win. Magnumin laukauksesta huolimatta 100 metriä ennen kuolemaansa, kun taas vastaavasti yli 200 kg uros karhu on kaatunut 6,5x55 keuhkolaukauksesta 15 metrin päähän.
Omana mielipiteenä olen vahvasti sitä mieltä, että nykyajan luotien tasolla kaliiperi keskustelu on hieman tylsä. Kaikki lailliset kaliiperit riittävät kaatamaan kaiken pohjoismaisen suurriistan, kunhan luoti on valittu oikein. Meidän porukka on viimeiset 5 vuotta käyttänyt Lapuan Gen. 3 Naturalista pikkusorkista karhuun, kaliiperihaitarin ollessa 6,5x47 Lapuasta 9,3x62. Aina kun ampuja on hoitanut hommansa, niin peijaisia on pidetty. Työnsä tehneiden luotien näkeminen on ollut sen verran vakuuttavaa, että minäkin uskaltaisin nykyisin lähettää 9,1 g kupariluodin yli 200 kg karhun kylkeen 6,5x55:llä, eikä enään tarvitsisi olla 375 auts&auts Magnumia ja liki 20 g lyijymurkulaa. Ainut fokus minulla on käyttää 9,3x62, kun karhumetsällä voi joutua tilanteeseen, että haavoittuneen karhun meno pitää pyrkiä pysäyttämään huonosta kulmasta ampumalla esim. takaviistosta. Haavoittunut karhu on aina vaarallinen metsästäjille ja muille luonnossa liikkujille ja sen eteneminen on pysäytettävä mahdollisimman nopeasti. Tällöin 9,3x62 tarjoaa himpun enemmän läpäisyä, että luoti tavoittaa vitaalialueen.
Patruunoista tinkiminen on jotenkin suomalaisille metsästäjille kansanperinnettä, vaikka luoti on ainut, mikä yhdistää konkreettisesti metsästäjän ja riistaeläimen. Jokusen kerran olen eräliikkeessä asioidessani nähnyt, kuinka metsästäjä ajaa liikkeen pihaan maasturilla, jonka perässä on trailerissa uisteluvene ja joiden yhteenlaskettu arvo ylittää allekirjoittaneen talon arvon. Mutta tiskillä ostettaessa syksyn hirvi- ja karhupanoksia, ainut kriteeri on halvinta mahdollista panosta. Outo kriteeri, koska veikkaan, että Suomen riistakannoilla kenenkään metsästäjän laukausmäärä ei näyttele kulueränä murto-osaakaan harrastuksen muista kuluista. Laadukas luoti takaa myös riistaeläimen nopean ja kärsimyksettömän kuoleman sekä laadukkaan lihan lautaselle. EU:n ajama ikävä lyijykielto puraisee vähiten Pohjoismaisia suurriistan metsästäjiä. Laadukkaita kupariluoteja on jo nyt moneen makuun ja lisääntynyt kysyntä laajentaa valikoimaa entisestään. Oma elämä on muuttunut hieman tylsäksi kupariluoteihin siirtymisen jälkeen, koska enään ei tarvitse pähkäillä iltoja sopivinta kaliiperia karhumetsälle, eikä etsiä mistä löytyisi raskaimmat luodit kulloinkin käytössä oleviin kaliipereihin. Taidan jatkossa keskittää ajatukseni parhaan koirarodun vatvomiseen, sillä aiheella saa kanssa keskustelupalstoilla viihdyttävät keskustelut aikaiseksi.
Ari karhukoplasta